| Maaliskuu 2006 - Hakemistoon | Olan blogi |
Lukukauden alkaessa alkavat myös kampuksen tarjoamat lukuisat urheiluharrastuskerhot, ja tällä viikolla jokaisen lajin ensimmäinen tunti on ilmainen. Vuosia sitten kokeilin hetkisen aikaa jazzbalettia, ja menen tänään tarkistamaan, onko se edelleen yhtä hauskaa. Onhan se. Ammattitanssija-opettaja runnoo hämmentävällä tehokkuudella puolessa tunnissa läpi ohjelman, jolla aloittelijoista saadaan irti sekä piruetti että kohtuumonimutkainen liikesarja.
|
Elämäni taustamusiikki: The Beginning of the End Gentle Ben & His Sensitive Side |
Tänään repeatilla pyörivän musiikkielämyksen toimittaa kaveri, jonka keskimmäinen nimi ei ole Danger, vaan - totisesti! - Gentle. Brisbanelainen Ben laulaa vuoroin melankolista mutta rullaavaa romantopoppia, vuoroin raivopäisen intohimoisia tangoemulaatioita, ja saa antaumuksellisella esiintymisellään vipinää jäyhemmänkin tytön punttiin. Kuvista tämä ei valitettavasti oikein välity, mutta tulkaa itte kattomaan, jossette usko!
Koko viikon on satanut kuin saavista kaatamalla (syksy tulee!) ja ulkoharrastukset eivät siis ole suosiossa, vaan Giulia, Silvia, Ryan ja Erica tulevat meille pelaamaan lautapelejä. Ilta hujahtaa Kremlinin ja Bohnanzan parissa.
Ajattelin parantaa blogin interaktiivisuutta, koska sen puutteesta tulee aina silloin tällöin moitteita. Kommentointimahdollisuutta en vieläkään pysty tarjoamaan, mutta kun kerran itseanalyysivemputin Johari muutenkin leviää internetissä kuin syöpä, niin läiskäyttäkääpä, hyvät lukijat, rasteja ruutuun: mikä minua luonnehtii ja mikä ottaa erityisesti päähän?
Pete on Brisbanessa pikavisiitillä Lontoosta, ja pyrimme mahduttamaan pitkään viikonloppuun kaiken, mikä Australiassa on näkemisen arvoista tai ainakin erityisen australialaista. Yksi näistä asioista on tänään pelattava rugby leaguen ensimmäinen matsi 55000 hengen vetoisella stadikalla Petrie Terracessa. Tänään stadikka ei ole loppuunmyyty, mutta paikalla istuu kuitenkin 46000 kappaletta lämpimiä penkkiurheilun ystäviä (sekä Ola ja minä). Areenan suuruus huimaa päätä, ei ainoastaan kuvaannollisesti vaan kirjaimellisesti. Alla kuvassa pelaajat scrum-muodostelmassa - erona rugby unioniin, rugby leaguessa suinkaan ähistä scrumissa minuuttikaupalla, vaan pallo liikkuu ja scrum hajaantuu parissa sekunnissa.
|
|
Rugbynsukuisia pelejä pelataan Australiassa kolmeilla eri säännöillä: rugby league, rugby union ja AFL eli Australian Rules Football League. Yhden pelin mittaan säännöt eivät aivan yksityiskohtaisesti selviä edes henkilökohtaisen urheiluselostajan voimin, mutta suppeana tiivistelmänä rugby leaguesta:
Pelin alussa paikallisen Broncos-joukkueen maskottiheppa kopsuttelee vielä korskeasti ympäri areenaa, mutta kelta-lila kotijoukkue kärsii vieraileville townsvilleläisille North Queensland Cowboys'ille rökäletappion pistein 4-36.
 |
 |
Petrin viimeisenä iltana nautimme illallista ravintolassa nimeltä Tukka. Paikka täyttää Brisbanessa saman ekologisen lokeron kuin Lappi-ravintola Helsingissä, eli se tarjoaa hintavaa, mutta aidosti paikallista ja korkealaatuista ruokaa. Ola maistaa opossumia, minä wallabya (se semmoinen kengurunkaltainen, mutta alle metrin korkuinen otus) ja Pete emua. Alkuruokana tarjotaan pölkyllinen kaikenlaisia etnisiä erikoisuuksia kuten opossumimakkaroita, savustettua kengurua, lillypilly-marjoja ja bush-tomaatteja. Edes suola ei ole tavallista merisuolaa, vaan aavikkosuolaa Australian punaisesta ytimestä.
|
Elämäni taustamusiikki: The Hots for the Smarts Richard Thompson |
Kuudettakymppiä käyvä Richard Thompson vierailee Brisbanessa. En tiedä etukäteen taiteilijasta muuta kuin sen, että 40-vuotisen uran aikana tuotantoa on piisannut paljon, ja joka rintamalla folkista poppiin. Eric Claptoniinkin on kitaransa kanssa esiintyvää miestä verrattu.
Olen myyty heti alussa, kun lavalle kiipeää mustabarettinen papparainen, jolla on valloittavimmat tuikesilmät, lommoisimmat hymykuopat ja velmuimmat spiikit koskaan. Lopullisesti potin räjäyttää Thompsonin huumoripläjäys The Hots for the Smarts, kuusisäkeistöinen (!) ylistyslaulu luonnontieteellisesti suuntautuneille naisille. Tämä ralli ei jätä kylmäksi yhtäkään rillipäistä ja plutoniumroiskeista PhD-opiskelijatyttöä. I think I'm in love!
Pääsemme The Boat Peoplen keikalle liki puolen vuoden tauon jälkeen! Bändiä ovat kaivanneet kotikaupungissaan muutkin kuin me, sillä sali on täynnä. Tunteeni ovat silti ristiriitaiset. Uudet biisit ovat yhtä kuolemattomia kuin vanha tututkin, ja tuotannossa on potentiaalia maailmanmaineeseen (vaikkei listahittiyteen) koska tahansa. Kundit ovat lavalla kuin kotonaan ja selvästi nauttivat esiintymisestä. Sekä James että Robin ovat teinityttöjen idoleiksi kelvollisen herkullisia pojuja. -Minkä ihmeen takia James ei siis suostu menemään laulutunnille?
|
Elämäni taustamusiikki: Butterflies & Hurricanes Muse |
Kuukausikaupalla veivatusta banaanikärpäsen genomista ei sitten tullut takkia, vaan kukkaro, mutta eipä tässä voi muuta kuin purra luotia, kuunnella Musen äijäilypoppia ja vannoa itselleen, että seuraava paperi on paremmassa lehdessä.
Evidence for Control of Splicing by Alternative RNA Secondary Structures in Dipteran Homothorax Pre-mRNA. Evgeny A. Glazov, Michael Pheasant, Satu Nahkuri, John S. Mattick. RNAbiology, vol. 3, 2006.
Suuntaamme aamuvarhain autolla etelään yli osavaltion rajan. Matkan varrelta löytyy järisyttävän upea lehmäteemainen kahvila Moobullin kyläpahasesta. Moo Moo Cafe'n brekkari on herkullinen, eikä somistuksessa ole valkoista ja mustaa maalia säästelty.
 |
 |
 |
Viikonloppuretkemme kohde on Byron Bay, paikallisten rakastama surffaus-, sukellus- ja biletyskaupunki New South Walesin pohjoisosassa. Keli on tänään kehno, koska hirmumyrsky Wati puhisee Tyynellämerellä Byron Bayn edustalla ja syöttää sadealueita kohti rantaa, mutta pubit ja yökerhot ovat silti väärällään väsymättömiä bailaajia. Kuvat Balcony-nimisestä viinibaarista.
 |
 |
Sunnuntaina sadekuurot helpottavat. Nautimme aamiaista Clark's Beachillä toimivassa rantakahvilassa ja kiipeämme näköalapaikalle ihastelemaan Australian mantereen itäisintä kolkkaa, Cape Byronia.
 |
 | \
 |
Byron Bayn aallokko näyttää mykistävän hyvältä jopa näin amatöörin silmään. Taitavimmat lainelautailijat surffaavat rannan myötäisesti kuin raiteilla, ja valehtelematta toista kilometriä putkeen.
 |
 |
|
Elämäni taustamusiikki: Tuulee Don Huonot |
Vuonna 1997 oli ystävällä kämppä, jossa usein vierailin. Paikka oli Meritullinkadun korkeimmalla kohdalla, jonne aina osui Helsingissä ikuisesti puhaltava tuuli. Huoneisto oli ylimmässä kerroksessa, ja sen ikkunasta pystyi kiipeämään sadevesikourua pitkin katolle, kaupungin huipulle. Päivän biisi on paria vuotta myöhemmältä ajalta, mutta silti se on aina kytkeytynyt mielessäni Kruununhaan kopiseviin mukulakivikatuihin, näkymään yli kattojen ja loppumattomaan kesän valoon.
Pelkästään tämän sanoituksen vuoksi Kalle Ahola pitäisi julistaa pyhimykseksi.